Kaupunkien ja rakennuttajien yhteistyöllä hiilineutraaleja asuinalueita

Ilmastoystävällisten asuinalueiden yleistyminen on kaupunkien ja rakennuttajien käsissä. Muutoksen tekeminen ei ole helppoa vallitsevassa regulaatioympäristössä, mutta se on tehtävissä. Edellytyksenä on kuitenkin valmius ja tahto uudistaa perinteisiä toimintatapoja. Vallitsevan käytännön mukaisesti suunniteltavat asuinalueet eivät voi muodostua hiilineutraaleiksi, mikäli huomioidaan hiilineutraaliuden saavuttamisen kilpailukyky hintavertailussa muihin markkinoilla oleviin vaihtoehtoihin.

Älykylä® -konseptin suunnittelussa olemme havainneet suuren määrän erilaisia haasteita perinteisessä toimintatavassa uusien alueiden perustamisen prosessissa. Nykyinen kaavoitustapa on syntynyt vuosikymmeniä sitten, eikä se enää vastaa nykyajan tarpeisiin. Hiilineutraalin pientaloalueen ensimmäiset esteet luodaankin jo hyvin varhaisessa vaiheessa kaavoitusprosessia. Vakiintunut käytäntö yhdistettynä muuhun regulaatioon ja asuntomarkkinoiden mekanismeihin tuottaa kaavoja, jotka eivät mahdollista parhaiden ratkaisujen käyttöä.

Kaavoitusprosessin uudistaminen voi olla haastavaa, sillä muutosvastarinta on monitasoinen. Se vaatii ajattelutavan muutosta niin virkamiestasolla, kuin kaikissa poliittisissa päätöksentekoelimissä lautakunnista valtuustoon. Koska nykyinen kaavoitusprosessi ja tonttien myynti on helppo kaupungeille, tahtotila sen muuttamiselle voi olla vaikea saavuttaa. Siksi mukaan tarvitaan jo varhaisessa vaiheessa myös rakennuttajia turvaamaan kaupunkien tulonmuodostusta.

Pankkisektori mahdollistaja tai pullonkaula

Asuinalueiden rakentaminen rahoitetaan usein osin rahoituslaitoslainoilla. Myös sinne on muodostunut vanhan kaavoituskäytännön seurauksena erilaisia mekanismeja, jotka voivat vaikuttaa rahoituksen saamiseen. EU:n Green deal -tavoitteet ja taksonomia -asetus tulevat ohjaamaan myös pankkisektoria rahoittamaan ilmasto- ja ympäristöystävällisiä asuinalueita. Muutos on vääjäämätön. Oikeastaan kyse on vain siitä, kuka ottaa vetovastuun.

En näe isompia haasteita kohteiden rahoittamisessa, mikäli rahoituslaitoksille voidaan osoittaa investoinnin kannattavuus ja osoittaa riittävät vakuudet rahoitettaville kohteille. Kyse on kuitenkin lopulta siitä, miten rahoitettava kokonaisuus muodostuu.

Energiayhteisöt hyötyjen tuottajina

Kun uuden asuinalueen tavoitteeksi asetetaan hiilineutraalius, ei voida ohittaa energiayhteisöjä. Energiayhteisöt mahdollistavat keskitettyjen järjestelmien käytön osana alueen sähkön ja lämmön tuotantoa kustannustehokkaasti. Jo nyt lähes kaikki rakentajat miettivät aurinkopaneelien ja -keräinten, maalämmön tai ilmalämpöpumppujen asentamista uusiin taloihin. Energian kohonnut hinta saa investoinnit usein kannattavaksi ja oma tuotanto tuo turvaa myös energiamarkkinoiden heilahteluita vastaan. Keskitetyt ratkaisut ovat kustannustehokkaampia ja mahdollistavat energian käytön optimoinnin koko alueella.

Energiayhteisöjen perustamisessa on tiedettävä, miten eri ratkaisut suhteutuvat lainsäädäntöön. Epäortodoksiset ratkaisut heijastuvat moneen muuhunkin asiaan, mutta mikään niistä ei ole ylipääsemätön. Tarvitaan vain yhteistyötä asiantuntijoiden, kaupunkien, rakennuttajien ja pankkisektorin kanssa. Asiakkaiden suuntaan ilmastoystävällisyys, energiatehokkuus ja säästöt asumisessa ovat markkinaetuja, joita ei markkinoilla oikeasti ole vielä tarjolla.

Mikäli olet kiinnostunut hiilineutraalien ja energiaomavaraisten asuinalueiden kaavoituksesta, ota yhteyttä.

Edellinen
Edellinen

1.000 euron vinkkipalkkio

Seuraava
Seuraava

Asuntopula vaikeuttaa rekrytointeja - Älykylä® on yksi ratkaisu