Yli 100 asumisesta kiinnostunutta

Mynämäelle Varsinais-Suomeen suunniteltava Gadolin Älykylä® -hanke etenee vahvassa nosteessa. Jo toistasataa ihmistä on ilmaissut olevansa kiinnostunut asumisesta pilottikohteessa. Hurjan kiinnostuksen syiksi arvellaan olevan maaseutuasumisen kiinnostuksen kasvaminen, energian hinnan nousu, luonnon arvostus, turvallisuus ja ilmastonmuutos.

Hankkeen suunnittelua johtavan ASV Arctic Smart Village Oy:n toimitusjohtaja Juri Laurila on jopa hieman hämmentynyt kiinnostuneiden määrästä. ”Emme ole vielä edes päässeet markkinoimaan aluetta kunnolla” Laurila ihmettelee. Hän kertoo, että seuraavien viikkojen aikana saatavat kustannusarviot ja niiden myötä alkavan kohdemarkkinoinnin eteneminen jännittää. Suomen ekologisimman talomalliston valmistuminen on yksi tärkeä virstanpylväs, mutta vielä suunniteltavaa riittää. ”Upea tiimimme on jo nyt näyttänyt uskomatonta sitoutumista hankkeeseen ja on hienoa nähdä ihmisten huomanneen sen” Laurila kuvailee. Alkamassa on muun muassa sähkö- ja energiasuunnittelu, sekä kustannuslaskenta, joiden myötä päästään laskemaan asumisen kustannuksia ja vuokran suuruutta eri vaihtoehdoilla.

32 asuntoa tarjolla

Laurilan uskoo, että kiinnostuneista suuri osa karsiutuu siinä vaiheessa, kun pitää raottaa kukkaroa. Toisaalta lisää kiinnostuneita tulee varmasti siinä vaiheessa, kun julkaisemme hinta-arviot, Laurila arvelee. Tavoitteena on tehdä korkealaatuinen ja moderni asuinpaikka, jossa asuminen on kohtuuhintaista.

Tarjolla on kaikkiaan 32 asuntoa ja neljä asuntokokoa. Alueelle tulee omakotitaloja, paritaloja ja rivitaloja, joiden huoneistoala vaihtelee 39 neliöstä 165 neliöön. Asuntojen suunnittelussa on ajateltu ekologisuuden ja energiatehokkuuden lisäksi terveellisyyttä ja esteettömyyttä. Materiaalit ovat luonnollisia, eikä niistä tule sisäilmaan VOC -päästöjä lainkaan.

Katse elämisen kustannuksissa

Älykylä® -konsepti edustaa asumisen sektorilla uutta suuntaa, jossa rakentamisen ja asumisen kustannusten lisäksi suunnitellaan myös asukkaiden elämisen kustannusten madaltamiseen tähtääviä toimia. Keinovalikoima on laaja ja sen ytimessä on osuuskunta -ajattelu. Laurila kertoo, että ”osuuskunta mahdollistaa uskomattoman määrän erilaisia ratkaisuja ja niiden organisoidun hallinnoinnin”. Sitä voidaan hyödyntää aivan arkisten asioiden hoitamisessa kustannustehokkaasti, mutta sen avulla voidaan myös kokeilla yritystoimintaa tai työllistää ihmisiä, hän lisää.

Jakamistalouden ansiosta monessa aivan arkisessa ja tavallisessa hankinnassa voidaan säästää merkittäviä summia rahaa ja samalla saada laadukkaampia välineitä kaikkien käyttöön. Laurila nostaa esimerkiksi akkuporakoneen, joka löytyy lähes joka kodista. Hankkimalla koko yhteisön käyttöön kaksi hyvänlaatuista akkuporakonetta, jokainen reikä tulee tehtyä ja jokainen ruuvi ruuvattua, Laurila laskee. ”Säästö Gadolinin kohdalla olisi noin 90 prosentin luokkaa”, Laurila laskee. Säästöt ovat pääsääntöisesti 70-90 prosentin paikkeilla, kun harvoin tarvittavia välineitä ja laitteita hankitaan yhteiseen käyttöön. Huolto- ja ylläpito-ohjelman ansiosta yhteiset hyödykkeet myös pysyvät käyttökuntoisina, Laurila lisää.

Lisätietoja Gadolin hankkeesta www.smartvillagebuilders.com/mynmki

#Älykylä #Gadolin #puurakentaminen

33 minuuttia Turusta, 3,3 kilometriä keskustasta - Varsinais-Suomen ytimessä.

Edellinen
Edellinen

6 vinkkiä kriisiin

Seuraava
Seuraava

Ekologisuus on taloudellisuutta